Eletään maaliskuun ensimmäistä päivää ja mietin edelleen onko mahdollista, että tammikuu ehti jo hävitä johonkin, helmikuusta puhumattakaan.

Eletään maaliskuun ensimmäistä päivää ja mietin edelleen onko mahdollista, että tammikuu ehti jo hävitä johonkin, helmikuusta puhumattakaan.
Joulukuun alussa lennähdin sinivalkoisin siivin ja edellisenä iltana vietettyjen firman pikkujoulujen ansiosta vihertävin kasvoin Lappiin viimeistä kertaa sille vuodelle.
2022 oli kokonaisuudessaan aika upea ja aika kamala vuosi ja sitä hankala kääriä mitenkään siistiin ja sievään pakettiin. Siksi ajattelin nostaa esiin muutaman huippuhetken, joiden jäljiltä menneestä jää mahdollisimman hyvä maku suuhun.
Lemmenjoen kansallispuisto, Kultareitti, neljä päivää ja kolme yötä. Niistä oli tehty kesäloman viimeinen viikko!
Kesä oli, kesä meni. Tämän vuoden kesä jäänee mieleen vaiheikkaana. Muutamaan kuukauteen mahtui älyttömyyttä hipovia onnen hetkiä, mutta myös elämän peruspilareita ravistelleita osuuksia. Ei makeaa mahan täydeltä, tässäkään tapauksessa. Plussan puolelle kuitenkin jäätiin ja se on pääasia.
Viikon vaellus UKK-puistossa päättyi viime torstaina. Viikossa ehtii päälle tapahtua paljon asioita, joiden vaikutukset tuntuvat selkeästi ainakin vielä näin muutaman päivän päästä. Elämän perusasioiden äärellä löytyy tasapaino; kävele, syö, lepää. Toista. Toista niin kauan kuin matkaa on taitettavana. Kapasiteettia vapautuu ajatuksille ja tuntemuksille. Tunteet muuttuvat selkeämmiksi ja voimakkaammiksi, äärimmäisiksi. Tasapaksu keskinkertaisuus ja turtumus katoaa. Nauru …
Loppuvuodestasta 2021 täytin vimmatusti exceleitä, seurasin tiliotteita haukan lailla ja pohdin aivot sauhuten, mistä asioista omassa kulutuksessa olisi helppo tinkiä ja minkä verran olisin valmis karsimaan mukavuustekijöistä suurempien tavoitteiden vuoksi.
Tiedättekö sen fiiliksen, kun olo on vaan suunnattoman levoton ihan perimmäistä solua myöten? Kun paikallaan oleminen tai nykytilaan jämähtäminen tuskastuttaa ja sielu kaipaa johonkin muualle, ei välttämättä edes mihinkään tiettyyn paikkaan. Kaukokaipuuksi sitä kai joskus kutsutaan, mutta omalla kohdalla se on alkanut tarkentua kaipuuksi kohti pohjoista, koillista ja itää. Sinällään helposti ratkaistavissa, eihän Helsingistä ihan …
Kyllä sitä helmikuun 18. päivää odotettiinkin! Tarkalleen ottaen syyskuun alusta alkaen, jolloin varasin itselleni mökin viikoksi Kiilopään kulmilta. Viimeksi olen ollut Lapin maisemista nauttimassa talvisaikaan 2000-luvun alkuvuosina.
Sinne se jäi takavasemmalle, vuosi 2021 nimittäin. Jotkut viikon ja kuukaudet olivat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta valtaosa ajasta suhahti ohi jotta viuh vaan. Tuonne viuhahdusosioon kuuluivat harmillisesti etenkin lomaviikot, arkivapaiden aikaansaamat pitkät viikonloput ja muut mukavuudet.