Reissuhommat olen lähtökohtaisesti ruukannut hoitaa omin päin, ainakin jos kyse on yön yli tai sitä pidempään kestävästä retkestä. Nyt olisi jalkautettava nämä opit muuhunkin elämään ja opeteltava elämään myös arkea tukevasti yksikkönä.

Pitkän parisuhteen päättyminen mullistaa koko elämän. Tunteet ajavat loputtomassa vuoristoradassa ylös, alas ja ympäri, päivästä ja viikosta toiseen. Välillä olo on hyvä ja helpottunut, välillä musertava ikävä vyöryy ylitse sietämättömän intensiivisenä, välillä olo on turta ja välillä kyseenalaistaa koko aivotoiminnan ja elämän järjellisyyden.

Kun pinnalla riehuvat ajatukset ja tuntemukset riepottelevat mieltä ja sydäntä mielin määrin ja arvaamattomiin suuntiin, on turvauduttava siihen pieneen tuntemukseen syvällä sisimmässään että päätös oli kuitenkin tässä kohtaa oikea. Onko se intuitio, sielu tai joku muu ydinhiukkanen, kuka tietää. Se on se ääni, joka pienillä läikähdyksillä ja vilahduksilla ohjaa oikeaan suuntaan elämän isojen asioiden äärellä.

Mitäs nyt sitten tästä eteenpäin? En tiedä. Kaikki on vielä sekavaa ja raskasta. Vaihtoehtoja on varmaan enemmän kuin ikinä aikaisemmin, mutta onneksi niin on myös aikaa. Ei tässä varmaan muukaan auta kuin vetää henkeä, tuumailla kaikessa rauhassa ja rakentaa elämää uusiksi palanen kerrallaan.

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *