AnnaKesäloman 2023 päätapaus noudatteli edellisvuosilta tuttua kaavaa; reilu viikko Lapissa vaeltaen. Matka suuntautui jälleen Urho Kekkosen kansallispuistoon, mutta päällekkäisyyttä viime kesän reittiin kertyi vain muutamia kilometrejä. Alkuperäinen ajatus lähteä matkaan Aittajärveltä lensi roskikseen sillä hetkellä, kun eteen aukeni tilaisuus toteuttaa harvemmin mahdollinen läpivaellus ympyräreitin sijaan.
Torstai 8.6. Raja-Jooseppi – Ylempi Kiertämäjärvi
Lähtöpäivä. Reissuun lähteminen kehtuuttaa eikä tavanomaista innostusta tahdo löytyä. Matka Raja-Joosepista alkaa mukavassa aurinkoisessa säässä, mutta vaihtuu harmauteen. Ketään ei näy eikä kuulu.
Ote reissupäiväkirjasta
Alemman Kiertämäjärven laavulla on aika ensimmäisen tauon ja lounaan; nuudeleita, kuivattua nyhtökauraa ja suurusteeksi kantarellinmakuinen Lämmin Kuppi. Tuulee kovaa ja kylmästi suoraan pohjoisesta, mutta laavun seinien suojissa tarkenee.
Pienet juomatauot matkan varrelle osuvilla tulipaikoilla tauottivat muuten varsin tiivistahtista etenemistä ja viiden aikoihin iltapäivällä olin perillä Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvalla. Majoitun tupaan juuri kun yli pyyhkäisee ensimmäinen loppupäivän monista saderintamista. Illemmalla paikalle pysähtyy kaksi nuorehkoa jantteria, jotka jatkavat ruokatauon jälkeen matkaa Livikönselän rinteille. Paikalle ilmaantuu myös nelihenkinen seurue, nuori pariskunta, sekä toisen isä ja toisen äiti. Tupaan mahtuu kyllä, kostea ilma ja nollakeliä lupaillut säätiedote ei inspiroi telttailuun muita kuin karaistuneen isähenkilön.
Perjantai 9.6. Ylempi Kiertämäjärvi – Anterinmukka
Aamulla aurinko ja pilvipeite vuorottelevat, lämmintä on +3. Matkaan lähteminen käy hitaasti ja vitkutellen, keli ei osaa päättää sataako vai paistaako. Oman jännityksensä tuo myös tiedossa oleva matka Anterinmukkaa kohti pitkin Rajan mönkijäuraa, jota pitkin jälkihavaintojen perusteella myös karhut tykkäävät säännöllisesti kulkea.
Tuvalta Ahmaojan tulipaikalle saakka on nättiä metsämaisemaa, järvenrantaa ja suon laitaa. Mönkijäura Ahmaojalta Anterin pyöräparkkiin Rajavartioston naapuriin on puuduttava. Helppokulkuista toki, selkeät paussipaikat Harrijärvellä ja Hirvaspäänpalolla ja pariin kertaa mukavaa maisemaakin. Tuskin silti toiseen kertaan jaksan tuota uraa kyntää. Edellisillan perhekunta oli kertonut matkaavansa Anterinmukkaan maisemareittiä yli Peuranampumapään, Hirvaspäiden, Kuikkapään ja Rovapään, mutta itse en halunnut heti reissun alkuun ottaa riskiä siitä että liian rankka reittivalinta hajottaisi jotain jaloissa. Reilu 20km taival oli joka tapauksessa koko vaelluksen pisin päiväetappi, joten tässä kohtaa mentiin sieltä mistä aita (ja etenkin maasto) oli matalampi.
Saunaharjulle, Rajavartiolaitoksen tukikohdan nurkille saavuttaessa käy maasto taas mielekkäämmäksi kulkea. Pyöräparkin laavulla pidetyn myslipatukan mittaisen tauon aikana aurinko alkaa paistaa suorastaan lämpimästi, ja luo uskoa siihen että kyllä tämä pohjoistuulissa ja räntäsateessa alkanut reissu ehkä vielä paranee ja alkaa muistuttaa KESÄlomaa.
Hiekkatie ja viimeiset merkit sivistyksestä jäävät taakse ja viimeiset kilometrit taitetaan pusikoituneempaa mönkijäuraa ja patikkapolkuja pitkin. Pariin kertaan on kenkiä veivattava jalasta pois ja taas takaisin, alkukesästä osassa Anterijokeen laskevista puroista piisaa vettä säären puoliväliin saakka. Jokivarsi ja vanha metsä on maisemiltaan mukavaa kulkea, aika ajoin pilkahtelee horisontissa erinäisten tunturien huippuja maistiaisena siitä mitä seuraavina päivinä on tiedossa.
Anterilla majoitun jälleen sisätiloihin, isossa tuvassa petipaikkoja riittää vaikka osaan onkin jo levitelty makuualustaa ja -pussia. Omaa petipaikkaa pedatessa tupaan tupsahtaa kaksi miestä, jotka näyttävät omituisen tutuilta. Hetkellisen molemminpuolisen kyyläämisen jälkeen lamppu syttyy päässä ja tajuamme törmänneemme samoissa merkeissä vuosi takaperin Sarviojan tuvalla. Pieni maailma.
Myös laverien toiselle laidalle hylätylle valtavalle rinkalle löytyy omistaja, kun vedenhakureissulta palaa puhelias nuorimies. Korva tarttuu salamana kiinni puheen seasta erottuvaan miä-pronominiin ja on pakko kysyä onko tyyppi mikkeliläisiä. Ei sentään, Joel on Haminasta. Joku omituinen tuttuus ja yhteisymmärrys yhden sanan perusteella silti muodostuu.
Kuopiolainen Eeva tyttärineen häärää tuvassa ruuanlaitossa ja saunomisen tullessa puheeksi sanoo, että heillä oli suunnitelmissa lähteä seuraavaksi lämmityspuuhiin. Pieni kierros ympäri Anterinmukan tiluksia ja kasassa on kuuden naisen saunannälkäinen joukko valmiina polttopuiden hakemiseen, veden kantamiseen ja muuhun oheistoimintaan.
Turhaan ei Anterinmukan saunan löylyjä ole kehuttu. Kuumassa ja kosteassa kelpaa hikoilla ensimmäisten vaelluspäivien vilutukset, rasitukset ja jumitukset irti ja käydä huuhtomassa kaikki kylmään Anterijoen uima-altaaseen. Moneen kertaan.
Sauna, ruoka ja mukava juttuseura saavat aikaan todella mukavan illan, mutta kauaa ei untakaan tarvitse odotella illan hämärtyessä ja tuvan hiljentyessä ihmisten vetäytyessä yöpuulle kuka mihinkin majoitteeseen.
Lauantai 10.6. Anterinmukka – Muorravaarakka
Aamu valkenee aurinkoisena ja suorastaan usuttaa matkaan, kohti avotuntureita ja maisemapaikkoja. Keskolaisilla on ollut aikanaan hyvät hoksottimet Anterinmukan tupaa rakentaessaan. Keittotilat on sijoitettu isoon eteistilaan, jotta aamuvirkummat (miksei yhtälailla yökukkujatkin) voivat rauhassa keitellä vesiä ja hoitaa muuta ruokahuoltoa vaikka tuvan puolella nukuttaisiin. Keittiöeteisessä vietin itsekin valtaosan aamusta, viime vuodelta tutun mieskaksikon toisen osapuolen kanssa reissukokemuksista horisten.
Kovin kauaa eivät unisimmatkaan tuvan puolella nukkuneet, vaan edellisillalta tutulla kokoonpanolla siirryimme aamupalan syöntiin tuvan pöydän ääreen ja lavereille. Jo lähes itsestään selväksi rutiiniksi reissuilla on muodostunut aamuinen reittisuunnitelmien jakaminen. Onhan se hyvä turvallisuudenkin kannalta näin yksin liikkuessa, että edes joku tai jotkut tietävät mihin suuntaan olen menossa ja mitä reittiä.
Minulla, Eevalla ja tyttärellä, sekä Joelilla oli sama suunta kohti Muorravaarakkaan, mieskaksikko oli tehnyt olonsa niin mukavaksi että päättivät jäädä Anterille saunomaan ja lepäilemään vielä toiseksikin yöksi. Hetken aikaa mietittiin olisiko lähdetty edes jollain kokoonpanolla etenemään samaa matkaa, mutta lopulta kaikki päätyivät jatkamaan omin neuvoin. Itse halusin kiivetä Anteripäälle ja kulkea sen harjaa Tiuhtelmakuruun saakka, Eeva ja Taimi puolestaan kaipasivat helpompaa etappia tälle päivälle. Ja Joel myönsi suoraan olevansa aamuisin niin hidas, että lähtö saattaisi venyä hyvinkin puolenpäivän paremmalle puolelle. Niinpä jälleen heitettiin heipat ja näkemiinit, osan kanssa törmättäisiin illemmalla Muorravaarakassa ja osan kanssa ehkä seuraavana kesänä taas jonkun tuvan pöydän ääressä.
Anterilta eteenpäin lähti kaksi selkeää polkua; etelään kohti Hammaskurua ja länteen Muorravaarakkaan. Suunnitelmissa oli kuitenkin hylätä nämä helpot valmiiksi tallatut reitit jo muutaman sadan metrin jälkeen ja suunnata kohti Anteripään huippuja. Väljässä mäntymetsässä kulku sujui mukavasti poluttakin, mutta jyrkkä nousu paljakkaan sai hien virtaamaan heti aamutuimaan. Tilanne helpottui kuitenkin lähes välittömästi puuston jäädessä taakse, navakka tuuli piti huolen siitä että vaatekerroksia ei tullut mieleenkään kuoria päältään pois.
Kuten totuttua, maisemat paranivat askel askeleelta mitä ylemmäksi tunturiin noustiin. Matka eteni hitaasti, sillä jatkuvasti muuttuva maisema pakotti pysähtelemään ja kaivamaan kameraa esille vähän väliä. Onneksi vilakka tuuli teki myös etenemisen mielekkääksi, paikoillaan pällistellessä alkoi vilu hiipiä vikkelästi alkupinnistelyissä hikeentyneeseen selkään.
Vaan eipä tällaisissa maisemissa kulkiessa haittaa pieni viima, vilu tai hiki. Kaikki pikkuasiat menettävät merkityksensä erämaan valtavien mittasuhteiden äärellä ja päällimmäisenä mielessä on syvä kunnioitus ja kiitollisuus. Ja kunhan käden ulottuvilla on jatkuvasti karkkeja saatavilla, pysyy verensokerikin kyydissä mukana.
Anteripään harjanne oli kokemuksena upea reitti, vaikka töitä sai maisemaherkkujen eteen jälleen tehdä. Rakkainen, paikoin jyrkkä rinne niin kulku- kuin sivusuunnassakin laittoi jalat koville ja viimeiset kilometrit kävelin mielihyvin tallattua baanaa pitkin Tiuhtelmakurusta Muorravaakanruoktulle. Vaikka karttaa toki oli tutkittu ankarasti ennen reissua ja vielä ankarammin matkan edetessä, tuli Tiuhtelmakurun jyrkkä lasku yllätyksenä. Kivinen ja juurakkoinen vauhdilla alaspäin viettävä loppuhuipennus hapotti kintuista nekin osuudet, jotka olivat säästyneet ylenmääräiseltä rasitukselta kiipeilypainotteisen päivän aikana.
Muorravaarakassa oli rauhallista alkuillasta. Kaksi telttaseuruetta, kammin vuokrannut ensimmäiseltä yöltä tuttu neljän hengen sekaperheseurue, sekä Eeva tyttärineen. Heillä oli päivä sujunut odotetusti paljon vauhdikkaammin selkeää reittiä pitkin ja käynnissä oli päivällisen valmistus ennen kuin matka jatkuisi vielä hieman eteenpäin kohti Sarviojaa ja kotimatkaa. Ruokia laitellessa paikalle pöllähti myös reipasta marssivauhtia pitänyt Joel, joka reilun mittaisen tuumaustauon pidettyään päätti vielä lähteä yötä vasten kohti Luiroa.
Tupa tyhjeni ja päätin elellä herroiksi majoittumalla itsekseni sen ylälaverille, koska muitakaan tulijoita ei näyttänyt olevan. Tuvan lämmössä kelpasi pötkötellä lueskellen ja iltapalaa jyrsien, kunnes väsymys voitti. Lepo tulikin tässä kohtaa tarpeeseen, sillä seuraavana päivänä olisi tiedossa lisää tunturien ylityksiä kun kohteena oli Luiro ja Luiron sauna.
