Kylmä fakta on se, että niin juuttaan iso paikka kuin Urho Kekkosen kansallispuisto vaatii varmasti vähintään kolmesta viiteen vierailua, jotta siitä on mahdollista saada jonkinmoista kattavaa kokonaiskuvaa.


Kylmä fakta on se, että niin juuttaan iso paikka kuin Urho Kekkosen kansallispuisto vaatii varmasti vähintään kolmesta viiteen vierailua, jotta siitä on mahdollista saada jonkinmoista kattavaa kokonaiskuvaa.

Aikuisiällä pääsin lumoutumaan Kolin maisemista vuonna 2018, osana kesäloman roadtrippiä.

Vaikka Oulankajoki itsessään oli leveydessään ja sinisyydessään hienoa katsottavaa, antoi edestäpäin askel askeleelta voimakkaammin kuuluva kosken kohina odottaa jotain vielä päräyttävämpää.

Hossaan oli ollut tarkoitus mennä käymään uudemmankin kerran joskus hamassa tulevaisuudessa. Se hetki pätkähtikin kohdalle täysin yllättäen ja suuremmin suunnittelematta

Vierailu Teijoon oli minulle ensimmäinen laatuaan, ja tällä kertaa sen perimmäinen tarkoitus oli päästä pakoon Helsingin läkähdyttävää ja ahdistavaa hellepätsiä.

Ja niin koitti Pyhä-Luoston vaelluksen viimeinen aamu. Maali, eli luontokeskus Naava häämötti muutaman vaivaisen kilometrin päässä.

Matka Luostolta kohti Pyhää jatkui sekavasti ja vähäunisesti vietetyn yön jälkeen. Pyhä-Luosto -retkeilyreitin kulkeminen oli alkupuolella, mutta hyvässä vauhdissa.

Kaukana edessä, Pyhä-Luosto retkeilyreitin toisessä päässä siinsi päämäärä, Pyhätunturi! Mittasuhteet hämärtyivät ja etäisyyksien arviointi kävi hankalaksi vaikka tiedossa oli matkan lopullinen mitta, 30km.

Mitäs nyt sitten? Vaellussuunnitelmat olivat kosahtaneet heti alkuunsa, eikä Pallas-Yllästunturi selvästikään halunnut päästää minua edes piipahtamaan yksittäisen tunturin huipulla.

Vaikka tämän kesän ensimmäistä reissua oli suunniteltu niiiin hyvin, hartaudella, ajalla ja vaivalla, on maailman paraskin suunnittelija ja varautuja loppupeleissä voimaton luonnon omien suunnitelmien edessä.