Vierailu Teijoon oli minulle ensimmäinen laatuaan, ja tällä kertaa sen perimmäinen tarkoitus oli päästä pakoon Helsingin läkähdyttävää ja ahdistavaa hellepätsiä. Sijainti ja järvimaisemien tarjonta vahvistivat valinnan muutaman muun kohteen joukosta.
Reppu oli pakattu päiväreissua varten eväillä, aurinkorasvalla ja uimakamppeilla, ja mieli oli odottava ja iloinen. Ensimmäinen turhautuminen tuli kuitenkin vastaan jo suunniteltua pysäköintipaikkaa etsiessä. Olin katsonut kartoista reittisuunnitelman, joka oli tarkoituksena aloittaa Mikkossuon pysäköintialueelta. Navigaattoriin ohjeet ja menoksi, kunnes oltiin ”perillä”. Eli Teijontien 554 varressa, mutta ei pysäköintipaikalla. Eikä missään näkynyt minkäänlaista tienviittaa tai muuta, joka olisi vihjannut mille pieneltä ja yksityiseltä näyttävälle tielle uskaltaisi kääntyä. Kun tähän vaiheiluun lisättiin vielä takana hiillostava autoilija, näin parhaaksi jatkaa eteenpäin ja viedä auton Matildajärven parkkiin, jos sinne vaikka löytyisi opastusta.
Matildajärven parkki löytyikin, päädyin tosin jättämään auton Kariholman rauhallisempaan paikkaan. Sitten kamat selkään ja menoksi! Olin päättänyt kiertää aluksi Matildajärven 5,5km mittaisen kierroksen ja sen perään vielä Jeturkastin 4,6km rengasreitin, jolloin reitti päättyisi mukavaisesti lähtöpisteeseen.
Ja tässä vaiheessa päästiin toiseen turhautumiseen, kun aloin etsiä opasteita Matildajärven reitille myötäpäivään kierrettynä. Parkkipaikalla ei ollut minkäänlaista opastetta haluamaani suuntaan, kartasta puhumattakaan. Oli siis kaivettava puhelimesta retkikartta ja taskusta paperinen Teijon esite, ja käytävä pähkäilemään mistä reitti virallisesti kulkee. Tämän yhdistelmän avulla suunta alkoi hahmottumaan ja lähdin tallustelemaan asfalttitien laitaa kohti Mathildedalia. Pähkäilyni osoittautuivat oikeiksi, kun ensimmäinen reiteille ohjaava kyltti löytyi Tennikseen ohjaavan tien laidalta.
Reittimerkintöjä alkoi nyt näkyä tasaiseen tahtiin edessä, joten pystyin rentoutumaan ja asennoitumaan uudelleen. Puoliltapäivin ilma oli tukahduttavan kuuma, tälle päivälle oli Teijoon luvattu +30. Järveltä puhalteleva tuuli kuitenkin vilvoitti, ja veden läheisyys tuntui rauhoittavalta.
Ensimmäisen tauon paikka oli Vicksbäckinlahden tulipaikalla. Jokseenkin kylmää energiajuomaa aamukahvin korvikkeeksi ja feta-pinaattipasteijoita. Taukopaikka oli ihanalla paikalla, kalliolla järven välittömässä läheisyydessä. Tauko oli kaikin puolin miellyttävä, tässä vaiheessa päivää nuotipaikan penkit jäivät vielä varjoon ja järveltä tuleva tuulenvire piti lämpötilan jokseenkin siedettävänä.
Tämän reissun ensimmäinen ja yllävästi suurinkin elämys tuli juuri tässä kohtaa, kun hetken aikaa oli varsin suuresta ihmisvilinästä huolimatta täysin hiljaista luonnon omia ääniä lukuunottamatta. Se rauhan, seesteisyyden ja yksinkertaisesti hyvän olon tunne joka päälle ryöpsähti, tavallaan yllätti ja tavallaan ei. Sitähän minä lähes aina olen reissuillani hakemassa? Tällä kertaa se vain tuntui jotenkin erityisen konkreettiselta, ehkä siksi että olin vasta alle viikko sitten palannut parin viikon pakomatkan jälkeen Helsinkiin ja jo torstaina aloin kuumeisesti miettiä milloin pääsen sieltä taas pois. Nykyinen asuinpaikka on töiden ja harrastusten sijainnin puolesta 5/5, muttei mitään herkkua luonnonrauhaa kaipaavalle ihmiselle. Tuossa tauon hetkessä tuntuikin vähän siltä, kuin Maaemo olisi ottanut minut syliin ja lohduttanut lämpimällä tuulella silitellen.
Fiilistelyn ja aamupalan jälkeen oli aika jatkaa matkaa virkistyneenä. Edessä oli yllätys, kun järvenrantakallioilta hypättiinkin suoraan pitkospuille! Pitkoksia ja mukavia metsäpolkuja pitkin matka taittui joutuisasti, enkä kokenut tarvetta pysähdellä kuvaustaukoja pidemmäksi aikaa. Huomio kiinnittyi pitkospuiden paikoin heikohkoon kuntoon, ja samaa ongelmaa olisi ollut tarjolla Väliojan jälkeen pohjoiseen suuntaavilla reiteillä. Tästä olikin asiallinen ilmoitus reitin risteyksessä.
Pitkosten kunto heikentyi entisestään myös etelän suunnassa. Väliojan ja Roosinniemen välisellä etapilla ylitettävistä silloista toinen oli suorastaan vaarallisessa kunnossa. Jos ei katsonut jalkoihinsa, olisi hyvin voinut astua suoraan sillassa ammottavaan isoon aukkoon tai muuten hataralle jalansijalle ja molskahtaa ojan pohjalle. Onneksi vastaantulevaa liikennettä ei juurikaan tässä vaiheessa ollut, koska paarmojen ilmaantuminen pakotti vaihtamaan pikamarssivaihteen silmään. Vasta metsän siimeksessä oli turvallista pysähtyä ilman pelkoa aggressiivisesta ilmahyökkäyksestä.
Matildajärven kierroksen loppupäässä, pysäköintialueen yhteydessä oli Teijon luontotalo jossa halusin pistäytyä. Ajatuksena oli ostaa Teijon kangasmerkki kokoelmani jatkoksi ja ehkä hörpätä kuppi kahvia, mutta molemmat jäivät ajatuksen tasolle. Kangasmerkkejä ei vielä ollut saatavilla (olivat kuulemma tilauksessa) ja kahvipannut ammottivat tyhjyyttään. Tämä hieman ihmetytti, koska oli kuitenkin lauantai-iltapäivä ja lähimaasto täynnä ihmisiä.
Eipä siinä, oli minulla omat kahvit ja trangia mukana jos kahvihammasta alkaisi kovasti kolottaa. Pienen hengähdystauon jälkeen päätin vielä lähteä patikoimaan Jeturkastille, vaikka hiki valui valtoimenaan pitkin selkää ja tuntui että varpaat kiehuivat kenkien uumenissa. Siinä missä Matildanjärven ympäristössä oli välillä tuntunut suorastaan ruuhkaisalta, sai Jeturkastin kierroksella olla ihan omassa rauhassaan. Se olikin tervetullutta, vaikka ilma mäntykankaiden ja kallioiden keskellä oli kuumaa, kuivaa ja seisovaa.
Kun kierros oli kierretty ja hien määrä oli kerrassaan valtava, päätin käydä etsimässä rauhallisen uimapaikan ennen kotiinlähtöä. Kariholman parkkipaikalta vei suoraan rantaa kohti ensin tie, ja sitten kinttupolku jota päädyin toiveikkaana seuraamaan. Se kannatti, koska löysin oivallisen privaatin uimapaikan ja minihiekkarannan rantatörmästä. Vesi oli varmasti lähemmäs +25, koska se ei tuntunut edes viileältä. Tämä oli helpoin uintireissu miesmuistiin, kun veteen saattoi huoletta polskahtaa ilman saunaakin.
Uinti virkisti, ja rannassa nautiskellessa kuluikin hyvä tovi aikaa. Kun iho oli kuivunut sen verran että vaatteet sai vedettuä takaisin päällensä, oli aika sanoa Teijolle heipat.
Omilla mittapuillani reissu oli lähes kaikin puolin onnistunut, koska kangasmerkkiä lukuunottamatta sain kaiken mitä halusin. Omaa rauhaa ja tilaa ympärille, kauniita maisemia, uimareissun, kipeät jalat. Rasitusta kropalle, lepoa mielelle.