AnnaVuonna 2018 kesälomaa vietettiin roadtrippaillen Itä- ja Pohjois-Suomessa. Silloin sain myös ensikosketukseni kansallispuistoihin ja niiden meininkeihin Oulangan ja Hossan kautta. Taisipa silloin purra paarmojen ja itikoiden ohessa joku retkeilykärpänenkin.
Tuolla reissulla pistäydyimme päiväseltään ihastelemassa Kiutaköngästä kuohuineen. Mitään suuria seikkailijoita ja vaeltajia ei edes yritetty olla, vaan kävimme ainoastaan poimimassa rusinat pullasta kunnon turistien tapaan.
Oulangan luontokeskuksen parkkipaikalla oli kuhinaa, eikä ihme. Oli kuitenkin heinäkuun alkupuolisko, ihmiset lomilla ja päivä mitä miellyttävin. Voimia ja vauhtia parin kilometrin kävelylle haettiin luontokeskuksen kahvilasta, samalla tuli tutkittua myös näyttelyt ja muut infopläjäykset Oulangasta. Ja sitten niiden luontoelämysten pariin!
Leveä, sorastettu polku kulki hienoissa maisemissa Oulankajoen törmää pitkin. Vähän väliä oli pysähdyttävä ottamaan kuvia ja katselemaan eri vinkkelistä avautuvia jokimaisemia, jottei vaan mikään hienous jäisi näkemättä.
Vaikka Oulankajoki itsessään oli leveydessään ja sinisyydessään hienoa katsottavaa, antoi edestäpäin askel askeleelta voimakkaammin kuuluva kosken kohina odottaa jotain vielä päräyttävämpää.
Ja olihan se nyt vaikuttava! Vaikka elettiin heinäkuuta ja maasto oli varsin kuivaa, Kiutaköngäs jyrisi väsymättä ja valtavalla voimalla uomassaan. Voin vain kuvitella miltä tilanne näyttää keväällä sulamisvesien virtaamisen aikaan.
Ihmisiä könkään partaalla oli varsin reippaasti, mutta tunnelmassa oli silti jotain lähes harrasta. Kiutakönkään ikiaikaisen ja katkeamattoman pauhun äärelle oltiin selkeästi tultu myös ajattelemaan, rauhoittumaan ja jopa hakemaan parannusta. Tästä saatiin nähdä ja kuulla ihan konkreettinen esimerkki, kun könkään kohinan lisäksi äänimaisemaan liittyi rumpu.
Siinä, aivan könkään reunalla, makasi nainen rennosti silmät suljettuna. Ja naisen vierellä seisoi toinen, hieman vanhempi nainen noitarumpua vimmatusti päänsä päällä hakaten. Jotain loitsimista siinä lienee ollut meneillään, välillä kuului myös jotain huudon ja laulun tapaista jonka sanat kuitenkin hukkuivat ympäröivään kohinaan.
Miten pitkästä toimituksesta oli kyse, siitä ei päästy selvyyteen. Noituja rumpuineen ja asiakkaineen jäivät taakse kun kävimme vielä kurkkaamassa Kiutakönkään viimeiset kuohut.
Kiutakönkäältä luontokeskukselle kulkeva reitti on osa legendaarista, 82km mittaista Karhunkierrosta. Karhunkierroksen reittimerkintöjä tuli siis vastaan mennessä ja tullessa, ja jo siinä vaiheessa mietin pintapuolisesti millaista olisi kulkea tuo koko reitti ja pystyisinkö siihen.
Ajatuksen siemen upposi nähtävästi vastaanottavaiseen maaperään, sillä jo vuotta myöhemmin oli hilkulla etten tuohon koitokseen ryhtynyt ihan toden teolla. Aikataulut menivät kuitenkin harmillisesti solmuun ja suunnitelma kariutui, mutta ei se mitään haitanne. Luotan siihen että Oulanka ja Karhunkierros pysyvät paikallaan vielä sen aikaa että ehdin uppoutumaan niiden tarjontaan sataprosenttisesti.
