Olipa ja elipä kerran mies nimeltä Joosef Juhonpoika Sallilla, tuttavallisemmin Jooseppina tai myöhemmin Raja-Jooseppina kutsuttu.


Olipa ja elipä kerran mies nimeltä Joosef Juhonpoika Sallilla, tuttavallisemmin Jooseppina tai myöhemmin Raja-Jooseppina kutsuttu.

Odotuksissa on aktiivinen, aivonystyröitä ja menojalkaa kutkuttava vuosi johon valmistautuminen on jo täydessä vauhdissa.

Syys-lokakuun vaihteessa tein päätöksen vuoden 2021 ensimmäisen isomman reissun suhteen. Karhunkierros on ollut tapetilla jo kerran aikaisemminkin, mutta silloin suunnitelma kariutui lomamuutosten takia aikatauluongelmiin.

Varmaan moni aloittaa uuden vuoden tekemällä suunnitelmia ja lupauksia, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Uuteen alkuun liittyy aina tosi paljon odotuksia ja toiveita, ihan sama onko kyse uudesta vuodesta, uudesta lukuvuodesta vai uudesta ikävuodesta.

Kun eteen tupsahti lähes suunnitelmista vapaa viikonloppu ja autokin oli vielä saatavilla, olisi ollut hulluutta ja varsinaista tuhlausta jäädä kupeksimaan koko ajaksi Helsinkiin.
Torronsuon kansallispuisto oli kutkutellut mielessä viime vuodesta saakka, kun sen kylttejä Liesjärven reissulla bongailin niin mennessä kuin tullessakin.

Ja niin loppuu omituisin ja vaihtelevin vuosi, jonka olen tähän asti eläissäni kokenut. Paljon muuttui, mutta ihmismieli onnistui yllättämään sopeutuvaisuudellaan tiukankin paikan edessä.

Valkoinen joulu tuli sittenkin. Pitkään sitä sai odottaa, jännittää ja vähän stressatakin, mutta nyt tupruttaa lunta taivaan täydeltä vaikkei mitään paukkupakkasia olekaan. Tämä kelpaa! Ihan samoihin maisemiin tuskin päästään kuin pari vuotta takaperin, mutta eipä sitä etukäteen voi tietää kuinka paljon annetaan ja kauanko siitä saadaan nauttia. Jos nyt edes viikonlopun yli, niin olis kiva. …

Tänä vuonna tähtäimessä oli yöpyä ulkosalla vielä lokakuun puolella. Hyppäsinkin pitkästä aikaa paikallisliikenteen bussin kyytiin kohti Sipoonkorven kansallispuistoa.

Jack Wolfskin Gossamer -teltta yhden henkilön mallina on pieni, sievä ja kevyt. Ja varmasti ahdas yhtään isommalle ihmiselle.

Oulanka on toistaiseksi joutunut tyytymään vähän tällaisen toissijaisen kohteen rooliin. Ensimmäisellä käyntikerralla pistäydyttiin vain nopeasti päiväseltään Kiutakönkäällä ennen pohjoiseen huristelua. Ja tällä kertaa kyseessä oli yhden yön ja päivän pieni ajotauko matkalla varsinaiselta reissulta takaisin kotiin.