Kun syksyllä eteen tupsahti lähes suunnitelmista vapaa viikonloppu ja autokin oli vielä saatavilla, olisi ollut hulluutta ja varsinaista tuhlausta jäädä kupeksimaan koko ajaksi Helsinkiin. Kartta siis käteen (tai netti tulille) ja kohdetta valitsemaan! Alkuperäisenä ajatuksena ja tavoitteena oli olla menossa ihan yön yli, joten potentiaaliset yöpaikat oli otettava huomioon sotasuunnitelmaa laadittaessa. Torronsuo kansallispuistoineen oli kutkutellut mielessä viime vuodesta saakka, kun sen kylttejä Liesjärven reissulla bongailin niin mennessä kuin tullessakin.

Yöpyminen Torronsuon maastossa ei ole sallittua, mutta aivan vieressä sijaitseva Liesjärvi on pullollaan mainioita paikkoja telttailuhommia ajatellen. Vuosi takaperin tutustuin lähinnnä puiston eteläosiin, joten tässä oli mahdollisuudet kaksi-kärpästä-yhdellä-iskulla-tyyppiseen kokonaisuuteen kun Torronsuohon tutustumisen jälkeen voitaisiin hurauttaa 2-tien toiselle puolelle ja laittaa leiri pystyyn esimerkiksi Siltalahteen tai Peukalolammille.

Iloisin mielin alkoi matka kohti Tammelaa, pienempiä teitä ajellessa tuli ihasteltua uusia varsinaissuomalaisia maisemia eikä muuta liikennettä pahemmin ollut. Eipä kai, koska nähtävästi iso osa lähiseutujen ihmisistä oli saanut saman idean ja suunnannut kulkunsa Torronsuolle! Jo lähes kilometri ennen varsinaista parkkipaikkaa alkoi tien pientareilla näkyä autoja ja niitä sitten riittikin saman verran myös varsinaisen parkkialueen risteyksestä eteenpäin. Epäuskoisena ajelin eteenpäin sen verran, että omalle kaaralle löytyi tukevan näköinen spotti tien varresta ja lähdin lompsimaan kohti kansallispuistoa ja siellä odotettavissa olevaa ihmispaljoutta.

Kyllä sitä kuhinaa piisasikin. Parkkipaikka oli viimeistä koloa myöten täynnä ja lähellä sijaitsevalta nuotiopaikalta ja näkötornilta löytyi iso lauma ihmisiä. Etenkin lapsiperheitä oli liikkeellä todella paljon. Tuollaiseen mehiläispesään jääminen ei kiinnostellut tippaakaan, joten pikavauhtia suuntasin askeleet kohteena olevalle rengasreitille.

Alkumatkasta väkeä piisasi ja ohitustilanteet pitkospuilla kävivät tutuksi. Onneksi jalassa oli vedenpitävät kengät, jotta tien antaminen enemmän ja vähemmän upottaville mättäille väistäen ei tuottanut ongelmia. Paljon kuitenkin näki väkeä lenkkareissa ja ohkaisissa kangastennareissa, onnea heille niille etapeille joilla pitkokset olivat kehnommassa kunnossa tai puuttuivat kokonaan.

Mitä pidemmälle matka eteni, sitä tilavammaksi alkoi ympäristö muuttua. Moni oli selvästi lähtenyt vain piipahtamaan suomaisemien äärellä ja palasi samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Olin (taas kerran) ollut hieman ennakkoluuloinen päivän kohdetta kohtaan. Suo, mitä nähtävää siinä on? Suotahan on Suomi puolillaan. Vaan olihan se aikamoinen suo!

Syksyn väriloisto ei harmaan pilvisenä päivänä päässyt puhkeamaan täyteen kukkaansa, mutta siitäkin huolimatta maisemat olivat kerrassaan ihastuttavia. Laajana ympärille leviävässä tasaisessa maisemassa oli jotain samaa kuin rakastamissani avotuntureissa ja järvenselissä. Tilaa ja avaruutta.

Vajaa pari kilometriä pitkospuilla kiemurreltuaan reitti sukelsi metsään. Vastassa odotti Härksaaren vanha louhos, josta aikanaan on louhittu maasälpää ja kvartsia. Louhoksella taukoa oli pitämässä useampi seurue, vaikkei siinä tulipaikkaa, laavua tai muuta rakennelmaa olekaan. Päätin itsekin istahtaa kiven nokkaan hetkeksi ja popsia taskusta löytyneen suklaapatukan, ennen kuin reitti lähtisi hiljalleen kaartamaan takaisin kohti Kiljamoa.

Metsämaisemat jatkuivat, niin suojeltujen osuuksien kuin talousmetsienkin kautta kulkien. Reitti vaihteli metsäpolkujen, pitkospuiden ja hiekkateiden välillä pitäen keskittymiskyvyn hereillä. Viimeinen etappi ennen parkkipaikkaa oli Idänpäänkallion lintutorni, jonka yhteydessä oli myös hieno ja iso laavu/keittokatos.

Lintutornissa ei sattunut olemaan juuri ruuhkaa, joten oravan lailla kahahdin sen huipulle ihailemaan äsken maan tasalta tarkasteltuja maisemia eri perspektiivistä. Hienoltahan ne näyttivät! Täältä olisi varmasi mukava tarkkailla muuttolintujen toimintaa, jos sellaisesta on kiinnostunut.

Välillä polulla tuli vastaan merkintöjä hiihtoladuista. Torronsuo onkin varmasti vaikuttava paikka talvella, kun koko laakeus on pelkkää valkeaa ja ympäristö on täysin hiljainen. Kutkuttava ajatus oli myös se, millaista täällä mahtaa olla kesäisin aamunkoiton aikaan, kun aurinko ei ole vielä häätänyt usvaa matkoihinsa.

Matkalla lintutornilta Kiljamoon saatiin kuluttaa vielä vähän lisää pitkospuita. Täällä laidalla ei muita kulkijoita juuri ollut, joten suon hiljaisuudesta sai nauttia hyvin rauhassa. Kolea sää ja ilmassa häilyvä sateen uhka olivat tehneet tehtävänsä, kun n. 10km lenkin jälkeen aloin lähestyä autoa. Viluinen ja hieman flunssainen olo yhdistettynä ei-niin-erinomaiseen säähän saivat aikaan päätöksen jättää Liesjärven telttailut seuraavaan kertaan.

Päiväretkikohteena Torronsuo oli kuitenkin yllättävän kiva! Reitti oli juuri passelin mittainen, sen varrella oli tarpeeksi vaihtelevuutta jotta mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun ja suomaisemat vähäeleisyydessään tekivät vaikutuksen.

Asiat, jotka jäivät Torronsuosta päällimmäiseksi mieleen olivat sen erikoinen tuoksu, unenomainen, jollain tapaa maailmasta irrallaan oleva tunnelma, pysähtyneisyys ja hiljaisuus. Tämä pitää kokea uudestaan myös muina vuodenaikoina. Ehkä jonain kauniina päivänä ihan kirjaimellisesti suksin suolle?

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *