AnnaKun jalat oli kävelty puhki kesälomavaelluksella, mutta aikaa oli vielä jäljellä, piti keksiä ohjelmaa joka ei vaatisi kilometrikaupalla kävelyä. Raja-Jooseppi syrjäisine sijainteineen ja mielenkiintoisine taustatarinoineen tarjosivat oivallisen päiväretkikohteen, kun noilla seuduin nyt oltiin liikkeellä. Noilla seuduin on suhteellinen käsite, ja Lapissa ihan eri juttu kuin etelässä. Ajelua Saariselältä kertyi n. tunnin verran suuntaansa ja matkaa yhteensä reilut 100km. No, kerrankos sitä.
Maisemat olivat kyllä tälläkin ajomatkalla kohdillaan ja onnistuin vahingossa löytämään mitä ihanimman jaloittelupaikan vaikka tarkoitus oli ainoastaan varmistaa kartalta matkan etenemistä. Ivalosta rajalle vievä tie mukailee jokivartta, ja tien varresta löytyi useampia veneenlaskupaikkoja ja levikkeitä. Myös pidempiaikaista pysähtymistä oli havaittavissa, joen äärellä näkyi jäänteitä nuotiosta sekä teltanmentäviä tasaiseksi tallautuneita kohtia mäntyjen suojissa.
Jokivarressa olisi kyllä voinut viettää tovin jos toisenkin vaikka lounasta laitellen tai kahvia keitellen, mutta päämäärä odotti muualla. Jokimaisema kuitenkin teki suuren vaikutuksen ja jätti mieleen itävän ajatuksen. Olispas kiva kokeilla joskus kanootti- tai backraft-hommia tällaisissa mestoissa!
Pienen suunnistussekoilun jälkeen tie Raja-Joosepin asuinkentälle löytyi. Opaste kyllä kertoi suunnan selkeästi, mutta niin hämäräperäisen näköisen portin läpi oli metsäautotielle kuljettava, että en sinne tohtinut lähteä kokeilemaan onneani ennen kuin havaitsin tarpeeksi turistien oloista paluuliikennettä. Kivisen, kuoppaisen ja pomputtavan tienpätkän jälkeen yhytin pienen parkkialueen ja ympärillä alkoivat levittäytyä keltaiset rajavyöhykkeen ylittämisen sanktioista varoittelevat kyltit.
Olipa ja elipä kerran mies nimeltä Joosef Juhonpoika Sallilla, tuttavallisemmin Joosepiksi tai myöhemmin Raja-Joosepiksi kutsuttu. Parkanolaislähtöinen Jooseppi on yksi Lapin seudun tunnetuista erakoista. Hän asettui asuinkentälleen Luttojoen varteen, aivan nykyisen valtakunnanrajan tuntumaan. Vuonna 1910, kun Jooseppi seudulle saapui, kulki raja vielä toisaalla.
Joosepin tarinassa on erikoisia piirteitä vaikka muille jakaa. Erakko ei suinkaan saapunut Lapin perukoille yksin, vaan matkakumppanina hänellä oli Tilta. Helposti voisi kuvitella Tiltan olleen Joosepin vaimo, mutta näin ei asian laita ollut. Tilta Lehikoinen oli tahollaan naimisissa toisen miehen kanssa, mutta liekö avioliitto ollut onneton tai rakkaus Jooseppia kohtaan vastustamaton. Joka tapauksessa Tilta valitsi elämän ja kuoleman keskellä erämaata, vaikkei tiettävästi koskaan virallisesti eronnut aviomiehestään ennen kuolemaansa vuonna 1937.
Jooseppi oli nuorin kolmesta veljeksestä ja jätti Parkanon taakseen äitinsä kuoleman ja isänsä uuden avioitumisen myötä 29-vuotiaana. Sekatyömiehenä itsensä elättänyt Jooseppi ahersi mm. metsurin, kaivosmiehen, kalastajan, pororengin, ja jopa kullankaivajan töissä ennen kuin perusti pysyvän majapaikan Rajaniemeen, nykyiseen Raja-Jooseppiin.
Ensimmäiset hetket Jooseppi ja Tilta asuivat hyvin vaatimattomissa ja askeettisissa oloissa vanhassa poromiesten paikalle pykäämässä saunarakennuksessa. Kymmenen vuoden kuluessa saunan rinnalle nousi kuitenkin rakennus poikineen; uusi pirtti, navetta ja perunakellari. Toimeentuloa hankittiin monesta lähteestä. Kullankaivuu, helmenpyynti, kalastus, metsästys ja poronhoito toivat lisätuloja, ja omat lehmät ja lampaat, sekä perunanviljely pitivät Joosepin ja Tiltan ravittuina.
Raja-Joosepissa nähtiin Joosepin ja Tiltan ohella muutakin elämää. 1920 – 1924 Kanadasta Suomeen paluumuttanut Huhti-Heikki piti majaansa samaisella rantatörmällä ja myöhemmin asukaskantaan liittyi Joosepin veljenpoika Paavo Lehtinen. Paavo oli kutsuttu asuinkentälle perillisen virkaa hoitamaan, sillä Joosepilla ei ollut omia lapsia. Lopulta Paavo kuitenkin ehätti kuolemaan ennen Jooseppia 1940-luvun alussa.
Jatkosodan syttyessä Tilta ja Paavo olivat jo manojen mailla, mutta Raja-Jooseppi piti edelleen pintansa erämaassa. Evakkoon hänen oli kuitenkin vuonna 1943 lähdettävä, ja kotiin palatessaan olikin uusi valtakunnanraja piirretty näköetäisyydelle torpan ikkunasta.
Joosepin vaiheista on säilynyt vain vähän kirjallista tietoa, ja se on osakseen luonut hahmon ympärille tiettyä arvoituksellisuutta. On huhuja, että Joosepilla olisi ollut avioton poikalapsi, mutta tätä todistavat elatusmaksutiedot ovat kadonneet. On tarinoita siitä, kuinka hänet tunnettiin yhtäältä rehtinä poromiehenä ja toisaalta varkaana. Hurjin väite liittyy veljenpoika Paavo Lehtisen kuolemaan, johon Joosepilla epäillään olleen osuutta.
Jooseppi itse oli kovasti vaitonainen menneisyydestään, joten asioiden todellista laitaa voidaan vain arvailla.
Raja-Jooseppi kuoli ilman perillisiä vuonna 1946. Joosef ”Jooseppi” Sallilan viimeinen leposija löytyy Ivalon hautausmaalta.
Matkaa rajalle on n. 400m, mutta vuonna 2006 suoritetun Suomen puoleisen rajavyöhykkeen kaventamisen ansiosta paikalla on mahdollista vierailla ilman rajavartiolaitoksen lupaa. Valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokiteltu asuinkenttä sijaitsee nykyisen Urho Kekkosen kansallispuiston koillisnurkassa ja on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, jos Ivalon tai Saariselän seuduilla liikkuu.
Alkuperäinen asuinpirtti tuhoutui sodan aikana, mutta 1910-luvun muut alkuperäiset rakennukset, Huhti-Heikin kämppä 1920-luvulta ja sodan jälkeen rakennettu uusi pirtti ovat edelleen pystyssä. Asuinkenttä kunnostettiin museoalueeksi kansallispuiston perustamisvuonna 1982 ja rakennuksia hoidetaan edelleen säännöllisesti.
Kunnostustöitä tehtiin silloinkin, kun itse Raja-Jooseppi osui vierailuni kohteeksi elokuussa 2020. Rakennusten kattoja kunnostettiin ja kohteliaat rakennusmiehet kehottivat varomaan räystäistä tippuvaa tervaa sisätiloihin kurkistellessa.
Kuvattujen rakennusten ja rakenteiden lisäksi pihapiirissä oli hieno, pitkällä nostovarrella varusteltu kaivo. Kaivon kansi oli kuitenkin ilmeisesti valikoitunut työmiesten viralliseksi taukopaikaksi, ja koin kaivon autenttisuuden hieman kärsivän sihipulloista ja proteiinijuomatötteröistä.
