Kaukana edessä, Pyhä-Luosto retkeilyreitin toisessä päässä siinsi päämäärä, Pyhätunturi! Mittasuhteet hämärtyivät ja etäisyyksien arviointi kävi hankalaksi vaikka tiedossa oli matkan lopullinen mitta, 30km.

Kaukana edessä, Pyhä-Luosto retkeilyreitin toisessä päässä siinsi päämäärä, Pyhätunturi! Mittasuhteet hämärtyivät ja etäisyyksien arviointi kävi hankalaksi vaikka tiedossa oli matkan lopullinen mitta, 30km.
Mitäs nyt sitten? Vaellussuunnitelmat olivat kosahtaneet heti alkuunsa, eikä Pallas-Yllästunturi selvästikään halunnut päästää minua edes piipahtamaan yksittäisen tunturin huipulla.
Vaikka tämän kesän ensimmäistä reissua oli suunniteltu niiiin hyvin, hartaudella, ajalla ja vaivalla, on maailman paraskin suunnittelija ja varautuja loppupeleissä voimaton luonnon omien suunnitelmien edessä.
Sipoonkorpi jäi mieleen sympaattisena ja yllättävän vaihtelevana retkikohteena.
Nuuksio on jotenkin aina ollut mystisesti yhtä aikaa liian lähellä ja liian kaukana.
Koli kutsui luokeen, kun alkuperäiset loma-aikataulut muuttuivat äkillisesti ja järkevää rakoa Lappiin lähtemiselle ei ilmaantunut. Tällä kertaa aikomuksena oli tutustua Kolin maisemiin ja mahdollisuuksiin kattavammin, eikä ainoastaan käydä näköalapaikalla pällistelemässä.
Etelässä ei lunta tänä rupisena talvena ollut lähtökohtaisestikaan, mutta sulavatko Lapin tunturien kinokset tarpeeksi nopeasti?
Repovesi valikoitui retkikohteeksi sopivan sijaintinsa ja kokonsa vuoksi. Kesälomassa oli juuri sopiva aukko, joten käänsin auton nokan Mikkelistä kohti Mäntyharjua ja Lapinsalmen aloituspistettä.
Liesjärvi kutsui aurinkoisena kesäviikonloppuna päiväretkelle, totuttelemaan uusiin vaelluskenkiin ja rinkan painoon selässä.
Jotkut paikat ovat sellaisia, että niistä vaan huokuu jotain erityistä ja Hossa on ehdottomasti yksi näistä.