Koli – 4/40

Oi ihana Koli! Itä-Suomessa on jotain, mikä vetää minua magneetin lailla puoleensa. Vaikka tässä savolaisia ollaan ja edustetaan, on Etelä-Savo kuitenkin aika kaukana kaikkein itäisimmistä mannuista.

Kuulin Kolin kutsun, kun alkuperäiset loma-aikataulut muuttuivat äkillisesti ja järkevää rakoa Lappiin lähtemiselle ei ilmaantunut. Tällä kertaa aikomuksena oli tutustua Kolin maisemiin ja mahdollisuuksiin kattavammin, eikä ainoastaan käydä näköalapaikalla pällistelemässä. Ei sillä, ettenkö sitäkin voisi tehdä kokonaisen päivän verran.

Perille saavuttiin alkuillasta, kuuden paikkeilla. Koska takana oli pitkä ja puuduttava ajomatka, oli haussa joku mukava iltalenkistä käyvä reitti jonka varrelta löytyisi yöpaikka. Nämä toiveet täytti Kasken Kierros, 3km mittainen luontopolku kansallispuiston pohjoispäässä. Toiveet eivät ainoastaan täyttyneet, ne ylittyivät moninkertaisesti! Kasken kierros tarjoili ihanaa perinnemaisemaa matkalla Mattilan, sataman ja Vaaralanahon kautta yöpaikkaani Turulaan. 

Kasken Kierroksen varrella voi aistia Kolin historiaa elävimmillään. Maisemaa hoitavat kaskitulet ja laiduntava maatiaiskarja.

Luontoon.fi

Ilta sujui mukavasti pussipastaa kokkaillen ja upeasta ilta-auringosta ja maisemista nauttien. Muita kulkijoita ei juuri ollut, syrjemmälle oli telttansa pykännyt kaverikaksikko koirineen. Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukava nousta aamukasteeseen ja siirtyä tulipaikalle aamupalatouhuihin. Yön aikana Turulaan oli saapunut vielä yksi seurue, reipas pariskunta joka oli retkuilijan koisiessa saapunut paikalle, pystyttänyt leirin, nukkunut, herännyt ja laittanut tulet roihuamaan. Tehokasta. 

Kun ruumis oli ravittu ja leiri purettu, siirtyi auto Ollilasta Kolin luontokeskukselle. Parkkipaikat olivat vähissä, kaunis kesäpäivä oli saanut muutkin maisemannälkäiset sankoin joukoin liikkeelle. Paikka kuitenkin löytyi ja yöromppeista keventyneen rinkan kanssa oli mukava lähteä Paimenen polulle, 2,6km.

Paimenen polku vie reheviin rinnelehtoihin ja karuille kallioille.

Luontoon.fi

Siinä missä Kasken Kierros oli aiheuttanut suurta ihastusta, jäi Paimenen polku hieman latteaksi. Alkumatka kuljettiin mukavassa maastossa metsää ja kallioita pitkin, mutta Paimenenvaaran jälkeen reitti muuttui todella pöpelikköiseksi ja puskaisaksi. 

Kaskettu maatilkku Paimenvaaran parkkipaikan vierellä oli mielenkiintoinen ja sammaleen valtaamat portaat tunnelmalliset, mutta muutoin olin iloinen siitä ettei kyseinen luontopolku ollut mittaansa pidempi.

Kun ryteiköstä oltiin selvitty, oli tiedossa kiipeilyä ja maisemien metsästystä. Paimenenvaaran tulipaikalta matka jatkui Mäkränaholle ja Mäkrävaaran huippua kohti. Matkan varrelle osui ihana Purolanaho, jonka tunnelma oli kuin suoraan 50-luvun Suomi Filmistä. 

Pitkä, hikinen ja juurakkoinen kipuaminen Mäkrävaaran huipulle oli rankka, mutta kaiken vaivan arvoinen. Upea näköala, ja vahingossa eteen osunut Järnefeltin mänty pakottivat pysähtymään ja imemään maisemaan itseensä pidemmäksi aikaa.

Pakko Mäkrävaaralta oli alaskin lähteä, vaikkei niin olisi huvittanutkaan. Vielä oli jäljellä yksi mielenkiintoinen etappi ennen luontokeskukselle paluuta, Tarhapuro. Tarhapuron vesiputous oli minulle ihan uusi juttu, enkä todennäköisesti olisi lähtenyt sitä etsimään jollei mukava iäkkäämpi naispari Paimenenvaaralla olisi tästä vinkannut. 

Itse vesiputous ei yllättäen ollut parhaimmillaan elokuun helteissä. Matka oli haastavahko, mutta putoukselle vievä polku palkitsi kulkijan kun Suomi Filmin tunnelmista siirryttiin hujauksessa fantasiamaailmoihin. Jos haltioita olisi olemassa, asuisivat ne varmasti tällaisissa paikoissa.

Juurakkoinen polku muuttui vaikeakulkuiseksi louhikoksi Tarhapuron lähellä, ja oman lisäjännityksensä jalansijan etsimiseen toivat varoitustaulut maa-ampiaisista. Tuolta ylhäältä vettä tosiaan lirisi, mutta puhelimen kameralla ei ollut toivoakaan saada tätä vähäistä putousta ikuistettua. Tarhapuro lienee parhaimmillaan keväällä lumien sulamisen aikaan, joten täytynee joskus palata paikalle niihin aikoihin.

Haltiapolkua riitti myös Tarhapuron jälkeen, kun reitti palasi Mäkränaholle. 

Edessä oli loppuhuipennus. Ensin saavutettiin Paha-Koli, sitten Akka-Koli ja lopuksi Ukko-Koli. Maisema oli näiden jokaisen huipulta yksinkertaisesti sanottuna henkeäsalpaava, niitä näkymiä jotka ovat jokaisella katselukerralla aiva yhtä vaikuttavia.

Taas tuli huipuilla pyörittyä tovi jos toinenkin. Pää pyöri kuin pöllöllä konsanaan, kun kaiken yritti nähdä ja sisäistää yhtä aikaa. Lopulta oli kuitenkin sanottava Ukolle, Akalle ja Pahalle näkemiin ja lähdettävä laskeutumaan kohti autoa. Matkalla tuli kuitenkin piipahdettua luontokeskuksessa kahvilla ja kakkupalalla, sekä ostamassa Kolin kangasmerkki matkamuistoksi.

Kolille pikkuteitä ajellessani olin pannut merkille sympaattisen ja haikeutta herättävän yksityiskohdan maastossa. Havukanaho tarjoili jälleen nostalgiapärinää aiheuttavaa perinnemaisemaa, mutta erikoisen siitä teki ahon keskellä kököttävä raunio. Vanhasta talosta ei juuri ollut perustuksia enempää jäljellä, mutta urhea pönttöuuni uhmasi kohtaloaan ja seisoi yhä pystyssä. Kallellaan horsmien keskellä, mutta pystyssä kuitenkin. 

Jokin tässä aiheutti suunnatonta haikeutta ja kaipua aikoihin, joita ei enää ole. Sentimentaalisuus oli päästä täysin valloilleen, mutta onneksi reissun viimeinen etappi katkaisi nämä aatokset.

Reissu päättyi tällä kertaa Pielisen hiekkarannoille Rykiniemeen. Rannalla oli puitteet kohdillaan illallisen valmistamista varten, ja niin mieli kuin ruumiskin virkistyivät vedessä kahlaillessa. Keli oli harmillisesti ehtinyt viilentyä iltaa kohden, joten uimaan ei enää uskaltanut. Tämä jäi vähän harmittamaan, koska harvoin kohdalle osuu näin täydellisiä uimapaikkoja. Puhdasta? Joo-o. Matala ranta? Jooo-o. Hiekkapohja? Joooo. Uimalämmin vesi? No hemmetti, kyllä!

Uimahommat on siis yksi juttu, joka saa odottaa seuraavaa Kolin visiittiä. Sellainen on ehdottomasti tulossa, koska Koli on myös näitä erikoispaikkoja. Tähän mennessä suosikkini monipuolisuutensa takia. Takaisin on uimareissun lisäksi tultava ainakin näiden operaatioiden takia:

• Herajärven kierros
• Laito ja Purjesaari kanootilla/kajakilla kulkien
• Lakkalan perinnemaisema