AnnaHossaan sain ensikosketuksen kesällä 2018, kun kulutin lähes kaksi viikkoa roadtrippaillen ympäri Itä- ja Pohjois-Suomea. Tie Hossaan kulki itärajan tuntumassa pikkuteitä seuraillen ja skutsissa olemisen fiiliksistä nauttien.
Varsinaisena tukikohtana ja majapaikkana tällä parin päivän etapilla toimi Camping Hossan Lumo, jonka alueelle pystytettiin teltta. Itse kansallispuistoon tuli tutustuttua näin jälkikäteen ajateltuna harmillisen vähän, koska aikataulut ja lomasuunnitelmat vaativat jatkamaan matkaa varsin tehokkaasti kohti pohjoista.
Päiväretken kohteeksi valikoitui helposti saavutettavissa oleva ja kiinnostavaa nähtävää tarjoillut Värikallion kaarros, mitaltaan kokonaiset 8 kilometriä. Tuo rengasreitti tarjoilikin mukavan määrän erilaista maisemaa tiheästä metsästä korkeilta kallioilta avautuviin erämaajärvimaisemiin. Pääjujuna olivat tietenkin Hossan kalliomaalaukset, joita pääsi tarkastelemaan lähietäisyydeltä kallion eteen rakennettua laiturirakennelmaa pitkin.
Olin tiennyt oman luontosuhteen olevan varsin heikoilla kantimilla, pölyjen ja hämähäkinseittien peitossa. Pohjatyöt on kyllä tehty jo lapsuudessa, mutta usean vuoden tiiviin kaupungissa asumisen ja kaupunkikohteissa lomailun ansiosta tuo kallisarvoinen yhteys on päässyt heikkenemään. Myös tätä asiaa haluan korjata ja vaalia tässä TAVOITTEEN toteuttamisen ohessa. Jos pääsisin vuosikymmenten jälkeen taas siihen auvoisaan tilaan kun metsä ja luonto ei pelota vaan toimii rentouttavana ja palauttavana turvapaikkana, olisi se ehkä palkinnoista suurin.
Tähän kipukohtaan tuli törmättyä myös Hossassa, kun paahteisen metsän seasta alkoi kuulua rytinää. KARHU!? Noh, kuten kaikkien todennäköisyyksien valossa voi päätellä, metsässä keskellä päivää ei vastaan tullut karhua. Se oli poro. Hetkellinen paniikki ja tietoisuus kuoleman koittamisesta vaihtui äkkiä ihastukseen. Poro! Täällä ihan noin vaan vapaana jolkottelemassa. Tätä ennen luonnossa kohdatuista nelijalkaisista elikoista suurin lienee ollut rusakko, joten tässä oltiin jo ihan elämysten äärellä
Retkipäivä oli turkasen kuuma ja hiostava. Elettiin niitä heinäkuun 2019 päiviä, kun kolea vesikeli vaihtui rytinällä piinaavaan helteseen etenkin Pohjois-Suomessa. Hossassa alettiinkin päästä itikoiden, mäkäräisten ja paarmojen makuun heti paikalle saapuessa. Meikäläinen oli kaikesta huolellisesta etukäteisselvittelystä ja suunnittelusta huolimatta onnistunut missaamaan luonnonilmiön nimeltä räkkä. Räkästä saatiinkin nauttia täysin siemauksin koko loppureissun ajan, ja retkuilija merkitsi muistikirjaansa suosituksen; ei pohjoiseen mielellään heinäkuussa.
Hyttysmyrkyn ja pitkien lahkeiden ja pitkien hihojen ja huivien ja hattujen uumenissa Värikallion kaarros kuitenkin kaarreltiin onnistuneesti maaliin saakka, mutta ylimääräisille evästauoille olosuhteet eivät suuremmin houkutelleet jäämään.
Hossa jäi kuitenkin mieleen todella positiivisena kokemuksena. Seuraavalla kerralla on ehdottomasti käytävä ainakin Julma-Ölkyn suunnilla, joko kävellen tai meloen. Jotkut paikat ovat sellaisia, että niistä vaan huokuu jotain erityistä ja Hossa oli ehdottomasti yksi näistä. Samanlaisia kokemuksia ovat aiheuttaneet jo pari muutakin kansallispuistoa, niistä jatkossa enemmän.
