AnnaKymenlaakson ja Etelä-Savon rajalla sijaitseva Repovesi valikoitui retkikohteeksi sopivan sijaintinsa ja kokonsa vuoksi. Kesälomassa oli juuri parin päivän mentävä aukko ennen Lahden Kuninkuusraveihin suuntaamista, joten käänsin auton nokan Mikkelistä kohti Mäntyharjua ja Lapinsalmen aloituspistettä.
Tarkoituksena oli kiertää Repovesi pitkin pisintä merkittyä rengasreittiä, Kaakkurin kierrosta 26km. Ihan tyylipuhdasta suoritusta tästä ei tullut, vaan itseluottamuksen pettäessä nössöilin ja vähän oikaisin…
Ensimmäinen vaelluspäivä lähti liikkeelle Lapinsalmelta ja reitti vei Ketunlossin avulla Kapiaveden ylitse. Lauttamatka sujui mukavasti venäläisen perheen kanssa yhteisen kielen puutteesta huolimatta. Elekielellä lossin vetovastuuta vaihdeltiin sujuvasti, varustuksesta päätellen kyseinen kolmikko ei ollut ensimmäistä kertaa matkalla metsään, vaan mielessä oli sekä yöpymistä että itse kalastetun illallisen nautiskelua.
Ensimmäinen etappi oli Määkijän huussi ja kaivo. Kun tyhjennys- ja täydennystarpeet oli saatu onnistuneesti tasapainoon, päästiin aloittamaan varsinainen marssi kohti Lojukoskea. Määkijälle asti oli poluilla ollut liikennettä lähes ruuhkaksi asti, vaikka oli arkipäivä. Ihmismäärä väheni kuitenkin onneksi samoin tein, kun suuntasin oman kurssin pohjoiseen. Tästä vedin sen johtopäätelmän, että suuri osa kulkijoista oli tullut päiväretkelle ja valinnut reitikseen 3,5 kilometrin mittaisen Ketunlenkin.
Matkalla Lojukoskelle väsymys alkoi painaa ja retkuilijan kokemattomuus nousi esiin. Puutteellinen taukojen ja energian tankkauksen määrä johtivat mielialan laskuun ja mitä syvemmälle metsään tallustin, sitä yksinäisempi ja surkeampi olosta tuli. Sen sijaan että olisin pysynyt suunnitelmassa ja leiriytynyt yöksi Kirnukankaalle tai Saarijärvelle, päätin jättää harvaan kuljetut koilliskolkat väliin ja suuntasin Kuutinkanavalle. Reittimuutos tiesi sitä, että seuraava päivä kuljettaisiin osittain samoja polkuja pitkin, mutta siinä hetkessä ratkaisu tuntui oikealta. Pelko vei tällä kertaa voiton.
Kuutinkanavalla pidin ansaitun ja kaivatun lounastauon, ja kohentuneen mielialan ja verensokerin voimin matka jatkui Mustavuoren ohi Olhavan yöpymispaikalle. Jos äsken oli vaivannut yksinäisyys, nyt ei siitä ollut enää tietoakaan. Olhavan laavun ympäristöineen oli vallannut kymmenien partiolaisten tai vastaavien nuorisolaisten joukko. Repovesi on ilmeisen suosittu leirikohde keskeisen sijaintinsa ansiosta. Laavun ja tulipaikan lähelle ei ollut mitään asiaa, joten pystytin telttani hieman sivummalle Olhavanlammen rantaan.
Vaikka noin ison ihmismäärän läsnäolo ja jatkuva liikkuminen ympäri leiripaikkaa aiheutti ärtymystä, olin seuralaisistani enemmän kuin kiitollinen yön koittaessa. Uni tuli mukavasti, vaikka useamman kaakkurin parvi mekasti sielunsa kyllyydestä lammen toisessa päässä. Keskellä yötä heräsin kuitenkin siihen että joku nuuskii ja tuhisee leirissä. KARHU?! Yön hiljaisuudessa pienetkin äänet kuullostivat todella voimakkailta, ja olin täysin satavarma ettei sellaista tuhahtelua ja urinaa voi kuulua muusta kuin todella isosta eläimestä. Kauhusta jäykkänä makasin teltassani, enkä uskaltanut hievahtaa senkään vertaa että olisin katsonut paljonko kello on. Joku selviytymisvaisto käski olemaan hiirenhiljaa ja liikkumatta, jotta mahdollinen peto kiinnittäisi huomionsa muualle. Kauaa tämä ääntely ei jatkunut, mutta addrenaliinipiikki varmisti sen että unenlaatu oli vähintäänkin keskinkertainen koko loppuyön ajan.
Aamu valkeni harmaana ja karhuttomana. Purin leirin kaikessa rauhassa ja keittelin aamupuurot ennen lähtöä. Kahvin tein valmiiksi termariin, koska ajatuksena oli nautiskella se ylhäisessä yksinäisyydessäni Olhavan huipun näköalapaikalla. Olhavalla oli varsin rauhallista, vain pari (ilmeisesti ohjattua) retkeilyporukkaa kulki siistissä jonossa ohitseni. Edellisen yön jännitysnäytelmän jälkeen muiden ihmisten ajoittainen läsnäolo tuntui hyvältä ja pienensi riskiä törmätä karhuun näin päiväseltään.
Repovesi takoi järkeä retkuilijan päähän. Eilisestä viisastuneena tajusin pitää nyt enemmän taukoja ja tankata energiaa pitkin matkaa. Olhavan jylhät maisemat hyvästeltyäni seurasin vanhoja jälkiä takaisin Kuutinkanavalle ja siitä uusille urille kohti Katajajärveä. Katajajärven kauniilla tulipaikalla tihkusade yllätti lounastajan, mutta isommilta sadekuuroilta vältyttiin ja sää selkeni matkan jatkuessa. Katajajärven jälkeen edessä oli enää loppurutistus joko Kapiavedeltä suoraan Lapinsalmelle, tai Katajavuoren kautta kiertäen.
Onneksi päätin valita näköalareitin, koska kovan kiipeämisen seurauksena ja palkintona eteen avautuivat koko retken hienoimmat maisemat. Korkealla Katajavuoden huipulla, retken lopun häämöttäessä pistin juhlallisin mielin viimeiset suklaakonvehdit poskeen ja taputin itseäni selkään. Alhaalla odotti enää lyhyt kävely ja venekyyti Lapinsalmesta takaisin lähtöpisteeseen. Vanha silta oli romahtanut ja uutta ei oltu vielä ehditty pystyttää, infoläpyskät kertoivat sen tapahtuvan vasta syksymmällä.
Mitä Repovesi siis kokonaisuutena tarjosi? Päällimmäisenä asiana tämä reissu oli yllättävää pelkojen kohtaamista ja niiden käsittelyä. Toisekseen jatkossa olen tietoisempi taukojen ja säännöllisen ruokailun tärkeydestä. Ja positiivisina Katajavuoren ja Olhavan upeat maisemat, sekä hauska käsivetoinen Ketunlossi.
