Hyvää Suomen luonnon päivää! Tänään on kaikkiaan kahdeksas kerta, kun Suomen luontoa juhlitaan oman virallisen juhlapäivän merkeissä.
Suomen luontoa juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina. Suomen luonnon päivä on yhdessä tekemisen ja yhdessä luonnosta nauttimisen päivä.
Suomen luonnon päivä syntyi vuonna 2013, kun ensimmäistä luonnon juhlaa vietettiin noin 40 tapahtumassa eri puolella Suomea. Nykyään Suomen luonnon päivän juhlinta on laajentunut muutaman luontotoimijan tapahtumasta koko kansan yhteiseksi juhlaksi.
suomenluonnonpaiva.fi
Tästä inspiroituneena kulutin aamukahvin ohessa hetken jos toisenkin pohtien sitä, mitä luonto ja erityisesti Suomen luonto minulle merkitsee.
Suomen luonto on minulle…
Seikkailu
Monipuolisuutensa takia tässä maassa on enemmän nähtävää ja koettavaa kuin yhden eliniän ajaksi. Pohjoisen tunturit, itärajan ikimetsät, pohjoisesta etälän kautta itään ulottuva meri, tuhannet järvet ja etelän lehdot. Ja nämä kaikki kerrottuna neljällä, koska paikkojen ominaisuuksilla ja yleisfiiliksillä tuppaa olemaan valtavia eroja vuodenaikojen välillä. Ja sitten vielä ties millä, jos liikkeelle lähdetäänkin kinttujen sijaan vaikka suksilla, kanootilla tai polkupyörällä. Huh huh.



Neuvonantaja
Välillä tuntuu siltä, että kaupungissa ajatukset eivät mahdu kulkemaan vaaditulla tavalla. Etenkään jos kyse on elämän isoista ja haastavistakin jutuista. Kerrostalojen, kapeiden katujen ja liikenteen keskellä kaikki menee solmuun ja aivoon muodostuu ajatustulppa. Silloin on päästävä johonkin, missä on tilaa. Eli ulos.
Parhaiten ajatus lentää pidemmillä reissuilla, kun ruumis on valjastettu kulkemaan tasaisesti puksuttaen eteenpäin ja aivoille jää aikaa askaroida muiden asioiden parissa. Hätätapauksessa myös pelkkä istuskelu meren tai järven rannassa auttaa, kunhan sijainti on edes jokseenkin rauhallinen.


Vapautta
Helposti sitä unohtaa miten etuoikeutettuja suomalaiset ovat luonnon saavutettavuuden ja virkityskäyttöön hyödyntämisen kantilta katsottuna. Puhdasta luontoa löytyy lähes jokaiselta kävelymatkan päässä ja sinne saa mennä (piha- ja rajoitusalueet huomioiden tottakai) ihan noin vaan. Ja jopa yöpymään!
Sen sijaan että retkuilija olisi riippuvainen leirintäalueiden, kansallispuistojen tai virkistysalueiden telttailupaikoista, voi yöpaikan valkata ällistyttävän vapaasti.


Lataamo
Stressaamiseen, suorittamiseen ja ylianalysointiin taipuvalla tahtoo mennä nykymaailman hektisyydessä kuuppa jumiin ja herkästi. Luonnon ja erityisesti metsän vaikutusta niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin on tutkittu vaikka kuinka, ja tulokset ovat yksimielisiä. Mene metsään, voi paremmin!
Tämän allekirjoitan ihan mukisematta, onneksi Helsingistäkin löytyy ihania metsäterapiaa tarjoavia paikkoja kuten Keskuspuisto ja Uutela heti metro- ja ratikkalinjaston varresta.

Turvapaikka
Kun maailma murjoo, pakenen puskaan. Olosuhteiden salliessa maalle kotipaikalle, oman tutun järven rantaan. Siellä muutoksia tapahtuu hitaasti, jos lainkaan, ja sellaisella pysyvyydellä on korvaamaton arvo ja merkitys.


Tänään on siis erityisen oivallinen hetki nauttia Suomen kauniista, syksyyn kääntyvästä luonnosta parhaakseen näkemällään tavalla. Otetaan yhdet sille!