AnnaViime kesänä selailin joutilaana Retkipaikan karttaa ja kohdehakua ollessani käymässä kotipaikalla Mikkelissä. Haussa oli joku helposti saatavilla oleva, mutta mielenkiintoinen kohde ja sellaisia alkoikin löytyä useampaa laatua. Taas tuli huomattua miten kujalla sitä on tuollaisten lähikohteiden suhteen, vaikka olevinaan ollaankin ihan kotikonnuilla.
Polun varrelle osui sievä metsälampi, jonka rantaa kuljettiin hetken aikaa ennen takaisin metsän uumeniin sukeltamista.
Kun alettiin lähestyä varsinaista pääpaikkaa, alkoi maisemassa näkyä jos jonkinmoista lohkaretta. Suurissa siirtolohkareissa on jotain kuumottavaa. Ne nuokkuvat täysin sattumanvaraisissa paikoissa, joskus yksin ja joskus ryhminä, kuin auringon kivettämät peikot tai jättiläiset. Vaikka lohkare olisi jäänyt jo vuosisatoja sitten sammalten peittoon tai kasvattaisi jopa puita harteillaan, voi sen kuvitella heräävän unestaan ja lähtevän liikkeelle hetkenä minä hyvänsä.
Kivien kutsumanimen uskotaan johtuvan niiden muodosta, joka muistuttaa kirkkosalia. Perimätiedon mukaan kiviä on pakana-aikoina pidetty seitoina ja uhripaikkana. Lohkareiden väliset luolat ovat tarjonneet Nuijasotien aikaan piilopaikan lähiseudun asukkaille.
Visit Mikkeli
Lohkareiden välistä meni polku suoraan laavulle. Vieraskirjasta vakoilin, että kävijöitä oli ollut jopa aiemmin samana päivänä ja muutoinkin yllättävän paljon. Tällaisessa paikassa olisi varmasti mukava tulistella kaikessa rauhassa, ja vielä jännittävämpää yöpyä. Tällä kertaa visiitti oli kuitenkin pikainen, koska kostean kuusimetsän suojissa piti majaa itikka jos toinenkin.
Paluumatkalla silmään osui koivun kylkeen tuohta repimällä tehty merkintä. Jäi epäselväksi oliko kyseessä reittimerkki (tuskin, koska muita vastaavia tekeleitä en hoksannut) vai mahdollisesti suojelusta ja turvaa merkitsevä Algiz-riimu. Niin tai näin, toi tällainen yllättävä havainto retkeen ja ympäristöön ihan omanlaisensa mausteen ja yllytti mielikuvituksen laukalle.
Paluumatka kulki vikkelästi vanhoja jälkiä seuraillen. Onneksi maisemia oli tullut ikuistettua jo tulomatkalla, koska alati nälkäisemmäksi muuttuva hyttyspopulaatio ei ainakaan kasvattanut haluja jäädä hengailemaan hämärtyvään metsään.
Kirkkokivet olivat kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja etenkin noilta seuduilta kotoisin olevalle ihana katsaus paikallishistoriaan.
