AnnaKesäloma lähenee hirmuisella vauhdilla, puhelimen näytölle asetettu laskuri näyttää lukemaa 22 (aapuuva, olin varma sen olevan vielä 23!) ja kaikki suunnitelmat ovat täysin auki. Pohjoiseen olen menossa, sen verran on päätetty jo kuukausia sitten. Mutta kuinka kauas, mille laidalle ja millaisin aikein?
Kesäkuussa lähtö Pallakselle oli helppoa kuin maidon polttaminen pohjaan. Reitit ja aikataulut oli päätetty aikaa sitten, eväät kuivattu ja annosteltu, rinkka pakattu tarkan pakkauslistan avulla useampaankin kertaan optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi. Sillä lailla minä yleensä matkustan, neuroottisesti tarkasti suunnitellen.
Jonkun mielestä tällainen höyryäminen on varmasti ahdistavaa ja täysin liioiteltua. Minä kuitenkin saan mielenrauhan siitä, että tiedän 100% varmuudella kaiken olevan valmiina. Kun suunnitelma on selvä, voi heti lähdön hetkestä alkaen keskittyä tekemiseen ja siitä nauttimiseen ilman huolen häivää. Ja vaikka tässä vaiheessa tulisi mutkia matkaan, ainakin perusasiat ovat tikkarissa. Siitä saatiin käytännön kokemusta aiemmin kesällä.
Mutta nyt tilanne on toinen ja meinaa tulla paniikki. Olen selannut internetin puhki etsiessäni sopivaa kohdetta, mutta mikään ei ole toistaiseksi noussut kirkkaasti esiin kymmenien vaihtoehtojen joukosta. Inari, Kevo, UKK, Oulanka, jotain muuta? Tässä on kohta heitettävä kaikki kohtalon haltuun ja käytävä kysymässä neuvoa Oraakkelilta, jolta on aina löytynyt enemmän tai vähemmän tyydyttävä vastaus kysymykseen kuin kysymykseen.
Panikoinnin hillitsemiseksi ja stressin vähentämiseksi laitoin ruokakuivurin taas hurisemaan. Ruokaa reissuille tarvitsee aina, se fakta ei ole riippuvainen siitä mihin suuntaan menomonot päätyvät kulkemaan. Siellä ne nyt hyrisevät omilla hyllyillään, nyhtökaurat, suippopaprikat ja tomaattipyreet.
Vähemmän toimiva keino vauhdittaa päätöksentekoa oli levitellä kaikki mahdolliset kartat, oppaat ja esitteet keittiön pöydälle. Tuli runsaudenpula ja paniikki siitä, teenkö oikean valinnan. Juuh elikkäs. Joskus elämä tämän pään kanssa on vähintäänkin tuskallista.
Ajatusten ulos purkamisella on ihmeellinen voima. Olen nyt pari päivää jankuttanut tätä asiaa puolisolle ja vatvonut eri vaihtoehtoja kaikilta kanteilta. Siinä se ajatus alkoi pikkuhiljaa selkeytymään, vaikka täysin samat kelat on pyörineet pääkopassa yhtä aikaa, päällekkäin ja sekaisin useammalla eri kanavalla jo viikkokausia. Puhuessa asiat on kuitenkin käsiteltävä aina yksi kerrallaan, ja mahdollisuuksia sivuraiteille tai täysin eri aiheeseen luisumiselle on vähemmän.
Toteuttamiskelpoisia suunnitelmia alkaa siis löytymään, mutta tuumataan nyt vielä hetki ja tehdään pari listaa. Ihan vaan varmuuden vuoksi…
