Karhunkierros – Osa 1.

Tulin. Näin. Voitin. Se oli pitkälti päällimmäinen olotila, kun könkkäsin viimeiset (kilo)metrit kohti maaliporttia ja sen läpi. Karhunkierros muodostui kohdallani etenkin henkistä kanttia koettelevaksi reissuksi, mutta kylläpä se vaan kannatti tehdä! Kolmas kerta sanoi toden ja 82 kilometrin matkalla oli aikaa miettiä hyvin monenlaista, ja monelta kantilta.

Päivä 1. Hautajärvi – Savilampi

Matkaan lähdettiin siis Sallan puolella sijaitsevasta Hautajärven lähtöpisteestä, Karhunkierroksen luontokeskukselta. Olin tullut Kuusamoon jo edellisenä iltana ja jätettyäni auton Rukalle, hyppäsin aamukymmenen paikkeilla Kuusamon lentokentältä Sallaan kulkevan bussin penkkiin hermoilemaan ja tutisemaan innostuksesta ja jännityksestä. Puoli tuntia myöhemmin, kahvikupposen ja viimeisen hätävaravessareissun jälkeen oli aika aloittaa urakka. Lämpötila huiteli +23 asteen paikkeilla jo ennen puoltapäivää, joten montaakaan askelta ei tarvinnut ottaa kun hiki jo alkoi virrata. Tähän olotilaan olikin hyvä tottua alusta asti, sillä tulevat päivät eivät juuri helpotusta tuohon tukaluuteen tarjonneet.

• 

• 

• 

• 

Ensimmäiset muutamat kilometrit kulkivat talousmetsien halki ja hakkuuaukeastakin saatiin nautiskella ennen Oulangan kansallispuiston rajan saavuttamista. Siinä kohdin metsän olemus muuttuikin kuin taikaiskusta ja matka sai jatkua vanhan luonnonmetsän varjoissa. Reilun 6km jälkeen edessä oli ensimmäinen oikea tauko, kun päästin varpaat tuulettumaan ja nautiskelin rinkan kuumuudessa hieman muhjuuntuneen, mutta silti maukkaan eväsleivän lounaaksi Perttumakosken laavulla. Jo tässä kohdin alkoi koko reissun yllättäväksi teemaksi noussut kanssaretkeilijöiden kanssa bondailu.

Menojalkaa vipatti vallan vietävästi, joten kovin pitkään ei Perttumakosken laavun penkkiä tullut kulutettua. Kohteena oli ensimmäisen yön majapaikaksi suunniteltu Savilampi, jonne oli matkaa vielä vajaat 9km. Ei siis muuta kuin monoa toisen eteen. Matkan varrelle osui Karhunkierroksen ensimmäinen nähtävyydeksi luettava kohde, Savinajoen voimia uhmaava jokiraukki Rupakivi. Rupakivi oli kuvista tuttu, mutta luonnossa monin kerroin vaikuttavampi ja isompi kuin mitä odotin! Erikoista luonnonihmettä tulikin töllisteltyä hyvän aikaa, eri kulmista ja korkeuksilta.

Rupakiven ihmettelyn aikana taivas oli vetäytynyt uhkaavaan pilvipeittoon, vaikka säätiedotus oli lupaillut täysin sateetonta loppu- ja alkuviikkoa. Hyvin pian alkoi kuitenkin käydä selväksi, että tähän oli odotettavissa muutoksia ja alle kilometrin kulkemisen jälkeen alkoi pohjoisessa jyristä uhkaavasti. Vasaojan kohdalla mietin hetken, pelastautuisinko laavun suojiin odottamaan ukkosen laantumista, vai jatkaisinko eteenpäin kohti Savilampea sadevaatteet liipaisimella. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti, eikä mennyt montaa minuuttia kun sadevaatteita ja -suojaa oli kaiveltava esiin vikkelin ottein. Tyypillinen ukkoskuuro oli lyhyt, mutta tehokkaasti kasteleva. Hetken aikaa koitin jatkaa matkantekoa sadevaatteiden suojissa kuuron lakattua, mutta hyvin nopeasti ilman lämpötila ja hiostavuus pakottivat kuoriutumaan vermeistä ulos.

Sateen jäljiltä liukkaassa juurakossa ja kivikossa kompuroinnin jälkeen Savilammen tupa ja taukopaikan rakenteet avautuivat viimein eteen tervetulleena näkynä. Sade oli tauonnut, joten aikaa tuhlaamatta paikansin hyvän telttapaikan joen varresta, pistin leirin pystyyn ja ripustelin sadevaatteet puiden oksille kuivumaan. Päivä kääntyi iltaan harmaana ja epävakaisena, joka hetki oli oltava tarkkana sen varalta että sade jatkuisi ja kamat olisi kerättävä teltan suojiin jemmaan.

Korkeuserot ja maaston vaihtelevuus kävivät selväksi jo ensimmäisen päivän aikana, ja helpon alkumatkan jälkeen Karhunkierros otti retkuilijalta suurimmat luulot pois. Iltaruoka maittoi hyvin, mutta väsymyksestä huolimatta unen tulossa kesti. Pohjoisen valo teki etelän asukille tepposet heti alkuunsa, kun yö meni heräillessä ja kelloa vilkuillessa. Valon määrä tuntui pysyvän täysin samana riippumatta siitä oliko kello 23, 02 vai 07. Note to self; seuraavalle keskikesän reissulle unimaski mukaan!

Päivän parhaat

• Rupakivi
• Soiva suo – pitkoksia ylittäessä kuoriutuneet itikkaötökkävinkujaiset täyttivät ilman ininällä, mutta eivät käyneet kimppuun
• Joutsenet – kaksi laulujoutsenta lensi majoittumispuuhien aikaan teltan yli iltafanfaaria toitottaen, niin hienoja!

Päivä 2. Savilampi – Merenoja

Yöllä satoi ainakin kertaalleen, mutta aamulla noustessani keli vaikutti selkiytyneen. Huussireissulta oli kuitenkin palattava teltalle puolijuoksua, sillä pisaroita alkoi putoilla taivaalta kiihtyvää tahtia. Tuulettumassa olleet kamppeet vaatteita ja makuupussia myöten äkkiä takaisin telttaan ja itse perässä suojaan. Aamupuuro sai jäädä kattilaan odottamaan parempia aikoja, sillä voimakkaaksi yltynyt sadekuuro ei houkuttanut kenttäkeittiön pelastustehtäviin. Edessä olikin suuri probleemi. Jäädäkö telttaan kykkimään ja toivomaan että sade hellittää järkevän ajan kuluessa, vai vetääkö sadekamppeet niskaan ja aloittaa leirin purkaminen ja pakkaaminen kelistä välittämättä?

Märkien rojujen rinkkaan sullominen ei napostellut pätkän vertaa, joten aamu meni pötköttelyksi ja päivän etapin tarkemmaksi tutkimiseksi. Ja hyvä niin, sillä ennen yhdeksää sade hellitti ja pääsin viimeistelemään vaiheeseen jääneen (hieman vetistyneen) aamiaisen ja pakkaamaan kamppeet telttaa lukuun ottamatta kuivana.

Heti päivän ensimmäisten satojen metrien aikana tarjoutui mahdollisuus tehdä pistoreissu Oulangan kanjonille. Koska aikaa ja energiaa oli, päätin tuon tilaisuuden suurempia miettimättä höydyntää. Jos aivojaan olisi rasittanut hieman enemmän, olisi jalkoja ja selkää saatu säästettyä jättämällä rinkka varsinaisen reitin varteen kuten sain myöhemmillä taukopaikoilla kuulla joidenkin fiksumpien tehneen. Reilun kilometrin verran suuntaansa kulkenut pistoreitti olisi mennyt joutuisammin ja rutkasti kevyemmin ilman rinkkaa, mutta selvittiin siitä näinkin.

Ja kyllä se kannattikin! Korkealta kanjonin reunalta oli huimat näkymät niin itse kanjoniin, kuin ympäröivään metsien mereenkin. Korkeanpaikankammoisille en voi hienoimpia maisemapaikkoja suositella, sen verran äkkijyrkkää pudotusta oli edessä ja välillä sivuillakin, että meinasi omaakin päätä huimata.

Hienojen maisemien virkistämänä oli mukava palata Karhunkierrokselle ja lähteä tarpomaan kohti Taivalköngästä, johon olin suunnitellut lounastaukoa.

• 

• 

Taivalköngäs olikin ihan huisi paikka, ja melkein harmitti ettei edellisenä iltana tullut kuljettua tänne asti yöpymään. Tuli- ja telttapaikat olivat korkealla kukkulalla, ja parhailta tonteilta aukeni näkymä Oulankajoelle ja riippusilloille. Harjun toisella puolella oli pieni lampi, josta sai haettua keitinvedet jokea näppärämmin ja lounaan tekeytyessä oli aikaa jorista kanssaretkeilijöiden kanssa.

Tuttuja naamoja näkyikin paljon, osa oli edellisenä iltana yöpynyt myös Savilammella ja osa kulkenut Savilammen ohi Taivalkönkäälle yöksi. Ensimmäiset sinunkaupat tehtiinkin tässä kohtaa, kun osuimme samaan aikaan samaan paikkaan taukoa pitämään Laurin kanssa jo kolmatta kertaa. Ensimmäiset sanat oltiin vaihdettu heti ensimmäisellä tauolla Perttumakoskella.

Tulipaikalta joen varteen laskeuduttaessa vastaan tuli vielä Taivalkönkään autiotupa, sekä aivan joen partaalla sijaitseva laavu. Majoitusvaihtoehtoja siis piisasi jokaiseen makuun. Autiotupaa kävin kurkistelemassa lähempääkin, sympaattinen hirsikämppä oli ensimmäinen kaksikerroksinen tupa johon olen törmännyt. Kyseinen kämppä on alkujaan toiminut savotan muonituspirttinä 1900-luvun alussa, ja Karhunkierroksen varteen autiotupakäyttöön se siirrettiin arvioiden mukaan viimeistään 50-luvulla. Lavereilla täytettyyn yläkertaan olisi varmaan mahtunut tarvittaessa majailemaan toistakymmentä tyyppiä, ja alakerrassa oli lääniä ruoanlaittopuuhia ja muuta oleskelua varten.

Lähes tuvan rappusilta alkoikin sitten ensimmäinen riippusilta, jota pitkin Taivalkönkään ensimmäinen kuohuva uoma saatiin ylitettyä. Kaikkiaan siltoja ylitettiin kolme, ennen kuin reitti pääsi jatkamaan eteenpäin Oulankajoen itäpuolta seuraillen.

Matka jatkui mitä miellyttävimmässä harjumaastossa pienen alkukiipeilyn jälkeen. Oulankajoki pysyi lähes koko ajan näköetäisyydellä ja polku oli pääosin helppoa ja joutuisaa kulkea. Joelta kantautuva tuulenvire piti lämpötilan inhimillisenä, vaikka aurinko alkoi päivän edessä paistaa jatkuvasti esteettömämmin kirkastuvalta taivaalta.

Yhden reissun positiivisimmista yllätyksistä tarjoili 4km Taivalkönkäältä eteenpäin sijaitseva Runsulammen taukopaikka. Sillä nimenomaisella hetkellä kun rinkan selästäni laskin ja lähdin jokirantaan täyttämään vesipulloa, kiteytyi maisemaan kesä sellaisena kuin se parhaimmillaan voi olla. Aurinko, muutama pilvenhattara, kirkkaan sinisenä kimaltava vesi, alkukesän vehreys ja lintujen laulu. Eikä itikan itikkaa, paarmoista puhumattakaan.

Runsulampi olisi ollut varsin ihanteellinen yöpaikka, jos se olisi omiin aikatauluihin natsannut. Joessa virtasi juomakelpoista vettä solkenaan ja tulipaikan läheisyydestä löytyi paljon telttailutilaa niittymaisemista. Täällä ei olisi tarvinnut miettiä teltan asettelua juurakoiden kantilta tai potkia käpyjä pois tieltä. Lisäksi vieressä oli itse Runsulampi, suppalampi jossa olisi varmasti kelvannut käydä polskimassa päivän päätteeksi.

Tällä kertaa tyydyin ainoastaan lepuuttamaan jalkoja ja antamaan niille kylmähoitoa joessa kahlaillen. Pikkukivien kuorruttama joenpenkka ja -pohja oli mukavaa möyhennystä jalkapohjille ja auringossa jalat sai kuivateltua vaivatta. Myös täällä tuli höpistyä tuttujen naamojen kanssa, kun myöskin Savilammella yöpynyt nuoripari saapui paikalle. Heillä oli aikomuksena hypätä seuraavana aamuna kanootin kyytiin ja hurutella Oulankajoea pitkin Kiutakönkään alajuoksulta lähes parikymmentä kilometriä ennen rantautumista ja paluuta Karhunkierrokselle Ylikodan paikkeilla. Tällainen matkanteko alkoi minuakin myöhemmin kovasti houkutella.

Runsulammelta ei Oulangan luontokeskukselle ollut matkaa kuin reilu 4km, ja iltapäivä oli vasta aluillaan. Tämä tiesi sitä, että luontokeskukselle terassille ehtiminen ei tulisi olemaan mikään ongelma vaan tilaisuus joka suorastaan vaati hyödyntämistä. Polku jatkui yhtä leveänä ja tasaisena kuin aiemmin, ja helpottui entisestään yhdistyessään Rytisuon luontopolun kanssa. Matkan varrelle osui viehättävä vanha niittylato, jonka sisältä löytyi lähemmällä tutkimisella vuosilukuja, nimikirjoituksia ja tervehdyksiä vuosikymmenten ajalta.

Lopulta edessä aukeni palkinto ensimmäisten päivien uurastuksesta. Oulangan luontokeskuksen vessa ja käsien peseminen oli juhlahetki numero 1, toinen koitti saatuani käteen kylmän oluen ja istahdettuani ilta-aurinkoon terassille. Samanlaista toimintaa harrasti moni muukin, lopulta meitä karhunkierroslaisia oli koko terassi täynnä. Runsulammen pariskunta, Taivalkönkäällä yöpyneet parikymppiset kaverukset, Lauri, ja myös yksin kulkenut oululainen Kati. Tauko maistui kaikille ja virvokkeita särpiessä keskusteltiin pääasiassa reissuissa ja varusteista, kokemuksia puolin ja toisin jakaen.

Vielä oli kuitenkin matkaa tälle päivälle jäljellä. Potentiaalisia yöpaikkoja olivat n. kilometrin päässä sijaitseva Kiutakönkään leiripaikka ja pari kilometriä siitä eteenpäin oleva Merenoja. Hurjimmat jatkoivat vielä kauemmas, lähes 7km matkan päässä odottavalle Ansakämpälle.

Tämä oli kolmas visiittini Kiutakönkäälle, ja ensimmäinen kerta kun paikasta sai nauttia kaikessa rauhassa! Ilta-aurinko toi ympäristön värit hienosti esille ja maisemia sai kuvattua ilman jokaisessa kivennokassa istuvia ihmisiä.

Päätin jatkaa päivää Merenojalle asti, sillä viime kesän jäljiltä oli tiedossa että loppumatka olisi helppokulkuista. Jaloissa alkoi pitkä päivä jo tuntua, mutta ajattelin että se mitä tänään kuljetaan on huomisen kilometreistä pois. Se, mentiinkö tässä kohtaa vikaan vai jo aikaisemmin liian vähäisen tauottamisen takia jäänee mysteeriksi, mutta mukavasta kulkemisesta nauttiminen loppui tähän iltaan.

Kun Merenojalle sitten saavuttiin, olinkin aivan valmis heittämään kengät jorpakkoon ja käymään pitkäkseni. Telttapaikkoja oli hieman heikonlaisesti, maasto oli hyvin kiikkerää, kaltevaa ja monttuista. Onneksi paikalla ei ollut kuin yksi toinen telttailija, yksin kulkeva tamperelainen Merja, joten omallekin asumukselle löytyi paikka.

Kun teltta oli pystyssä, makuualusta jätetty täyttymään ja makuupussi pöyhentymään, suuntasin iltarutiinien mukaan joenvarteen hakemaan vettä ja huljuttelemaan jalkoja viileässä vedessä. Luontokeskukselta lähdettäessä etenkin oikean jalan akillesjänne oli alkanut kipuilemaan ja tuntui loppuillasta vallan muikealta. Olin toiveikas että lepo ja kylmääminen auttaisivat ja seuraavana aamuna tilanne olisi taas hallinnassa.

Vaikka sääennuste ei tällekään päivälle ollut enteillyt minkäänlaista sadetta, alkoi taivas tummua uhkaavaa vauhtia. Olin juuri saanut trangian kasaan ja laitettua kuivatut chili con carnet turpoamaan, kun taivas repesi ja sain jälleen kerran paeta pikavauhtia teltan suojiin. Sade ei osoittanut minkäänlaisia hellittämisen merkkejä, joten illallinen vaihtui suklaaksi ja chiliä olisi luvassa aamupalana. Ilta päättyi sateen ansiosta kuin seinään, mutta ainakin se pakotti asettumaan aloilleen ja käymään levolle. Tällä kertaa unikin maistoi edellisyötä paremmin, vaikka linnut ja etenkin käet pitivät aamuyöstä aikamoista metakkaa. Note to self; seuraavalle kesäreissulle korvatulpat mukaan!

Päivän parhaat

• Virkistävä olut ja varustekeskutelut luontokeskuksen terassilla
• Taivalkönkään maisemat, kosket ja riippusillat
• autio Kiutaköngäs ilta-auringossa

Ensimmäisten päivien aikana Karhunkierros lyheni kaikkiaan 31,5km verran. Seuraavaksi käsittelyssä päivät 3 ja 4, Merenoja – Siilastupa.